
Miia Pirinen
Tropical Buyer™

Kaisa Korkala
Tropical Buyer™
Kaisa ja Miia tunsivat toisensa yhteisen työnantajan kautta, mutta varsinainen yhteistyö yhteisen yrityksen osalta alkoi muodostua ensimmäisestä Kipinätehtaan järjestämästä matkasta maaliskuussa 2013.
Miia Pirinen on…
…rohkeutta ja kipinöitä täynnä oleva mahdollistaja, joka tekee sen, mistä unelmoi. Miia on seurannut vahvasti omia visioitaan ja Oi! Oi! Brazil on yksi niistä, niin kuin muutkin Miian yritykset. Vaatteet ovat olleet intohimon kohteena jo nuoresta ja onpahan koulutusta ja työkokemustakin alalta tullut kerättyä.
Miia personoi…
…yrityksiä ja valmentaa yrityksissä ja puhuu erilaisissa tilaisuuksissa. Siellä, missä tarvitaan kipinöitä, lisää tekemisen meininkiä, lisää vauhtia yritykseen, tarvitaan kehittämistä, innovointia tai sparrausta, sinne Miia kutsutaan.
Brasilia on ollut…
…teemana Miian elämässä jo 20-vuotta, mutta vasta noin vuosi sitten Miia päätti tehdä siitä yhden työmaansa. Unelma oli työskennellä turkoosi meren ja valkoisen rannan ääressä palmujen katveessa ja nyt se on jo totta. Miia myös mahdollistaa sen muillekin, mistä Kipinätehtaan Kipinöivät Brasilian matkat ovat syntyneet ja myös tämäkin uusi yritys.
Suomen markkinoilla on…
…mielestäni ollut kysyntää persoonallisille, naisellisille vaatteille, jotka sisältävät vastuullisuuden merkityksen. On mahtava tarjota vaatteita naisille, jotka tuovat parhaan naisellisuuden esille ja joita ei katukuvassa jatkuvasti tule vastaan ja joissa hehkuu edelleen Brasilian aurinko.
Käy tutustumassa Miian muihinkin yrityksiin Kipinätehdas ja Energanzá Oy.
Kaisan taustalla on…
…vahva kaupallinen osaaminen myynnin ja rekrytoinnin osalta. Vaateala on tullut tutuksi Kaisan työskennellessä yhden tunnetun brändin parissa.
Kaisan intohimona…
…on esteettisesti kauniit asiat kuten vaatteet ja sisustus, mikä osaltaan vauhditti päätöstä nettikaupan avaamisesta yhdessä Miian kanssa. Mahdollisuus olla valitsemassa suomalaisille naisille naisellisuutta korostavia värikkäitä vaatteita, ovat Kaisalle tämän työn suola. Onnistuminen vaatevalinnoissa ja asiakkaiden mieltymyksien ymmärtäminen voivat vaikuttaa hyvinkin positiivisesti esimerkiksi jonkin brasilialaisen naisen työllisyyteen tai nuorten kouluttautumiseen, se tekee tästä työstä vieläkin arvokkaampaa.